Miten minusta tuli näin väsynyt, saamaton ja masentunut?

Tervehdys! Minä olen Jenni Laura, 30-vuotias ravintola-alalla työskentelevä, tai oikeastaan, nyt useamman kuukauden sairaslomalla ollut ja "burn out":ista toipuva nuori nainen. Olen jo pitkään hautonut ajatusta kirjoittaa aiheesta, miten aina niin positiivisesta, iloisesta, joustavasta ja toisia auttavasta luonteesta tulikin lopen uupunut, surullinen ja tulevaisuuden näkymät kadottanut, masentunut ihmisraunio. Tässä tekstissä asiat ovat minun omia pohdintoja ja päättelyitä, eivät siis ammattilaisen mielipiteitä.

Kerron blogissa omia kokemuksia, miten olen päässyt eteenpäin ja edelleen kohti parempaa huomista. Tavoitteenani on voida paremmin sekä henkisesti että fyysisesti,  joten tulevissa kirjoituksissa kerron myös elämäntaparemontistani sekä käsittelen kaikenlaista, mikä tuo elämääni hyvää oloa.


Luulen, että kaikki, mikä tähän romahdukseen johti, on alkanut jo vuosia sitten kerryttämään taakkaa harteille. Lopulta, kun painolastia on liikaa, sitä ei vaan jaksa enää kannatella. Lopulta se kaikki kertynyt paha olo purkautuu rysähdyksellä yli äyräidensä ja silloin sitä on kertynyt jo sen verran, että siitä onkin vaikeampi ja pidempi prosessi päästä yli. Eli uskon, että tämä kuormittuminen alkoi mahdollisesti jo pidemmältä ajalta, ehkäpä ajalta, kun muutin Jyväskylään opiskelemaan vuonna 2011. Alkuun opiskelin Tarjoilijan tutkinnon ja ensimmäisen vuoden tein henkilöstövuokrausfirman kautta töitä ympäri kaupunkia eri ravintoloissa sekä pienissä kaupoissa. Toisena opiskelu vuonna oli jo työharjoitteluja, joista jäin suoraan kahteen eri ravintolaan töihin ja samalla jatkoin opintoja. Silloin jo heti alkuun jotkut kavereistani huomauttelivat, että miten sinä jaksat tuota.

Tarjoilijan tutkinnon jälkeen pääsin suoraan ammatikorkeaan jatkamaan opintoja Restonomiksi. Jatkoin edelleen töitä kahdessa eri ravintolassa ja korkeakouluopinnot siihen päälle. Viikot olivat useimmiten mallia: Viikolla koulua päivät ja iltaisin a'la carte ravintolaan töihin ja viikonloppuisin päivät sekä alkuillat a'la carte tarjoilua ruokaravintolassa, sitten kiiruusti vaatteiden vaihto ja juoksujalkaa parin korttelin päähän yöksi jatkamaan hommia yökerhoon. Tätä jatkui noin 4 vuotta. Tämä elämäntyyli kävi myös parisuhteen päälle ja tuossa vaiheessa pitkäaikainen parisuhde päättyi. Silloin minun oli pakko löytää uusi asunto todella nopeasti, koska en pystynyt jäämään entiseen kalliiseen vuokra-asuntoon yksin. Minulla on myös koira, joten oli pakko irtisanoa toinen työpaikka, koska en voinut jatkaa enää niitä 13 tuntisia työpäiviä. Tuona keväänä valmistuin myös Palvelujen tuottamisen ja johtamisen Restonomiksi 3,5:ssä vuodessa. Päätin irtisanoa ruokaravintolan työpaikkani, sillä pidin enemmän baarityöstä ja sain myös paremman tuntisopimuksen baarityöpaikastani. Tuo oli minulle rankka kesä, sillä eroaminen, muutto yksin asumaan toiselle puolelle kaupunkia, olla yksin vastuussa kaikesta ja työkuvioiden muutokset olivat äkkiseltään suuria muutoksia elämään.


Aika pian sain täydet tunnit baarityöpaikassani ja pikkuhiljaa kokoajan myös enemmän vastuuta. Päätin aloittaa vielä Baarimestarin erikoisammattitutkinnon. Sen suoritin noin vuodessa. Näihin aikoihin alkoi näyttää, että yrityksellä, jossa työskentelin, menee todella huonosti taloudellisesti ja esimerkiksi irtisanottiin vuoropäällikkö, taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Sen jälkeen taas minun vastuun määrä kasvoi, koska olin ollut yrityksessä jo pitkään töissä. Ehdin olla tuossa yrityksessä töissä reilun 6 vuotta, kun se sitten päätyi konkurssiin ja iski paniikki, että mistä nyt äkkiä uusi työpaikka. Tämä konkurssi oli myös rankka juttu, sillä se yritys ja työkaverit olivat minulle kuin toinen koti ja perhe. 

Olin löytänyt uuden miesystävän ja päätimmekin yhdessä, että muuttaisimme eri kaupunkiin. Ehdin olla työttömänä noin kuukauden ja sinä aikana laatimaan monta työhakemusta, käymään useissa työhaastatteluissa ja tekemään muuton uuteen kaupunkiin sekä tekemään loppusiivoukset meidän vanhoissa asunnoissa. Eli lomaa ei ehtinyt pitää yhtään siinä välissä. Koska olin aloittanut uudessa työpaikassa Toukokuussa 2019, en saanut sinä kesänä pitää kesälomaa ollenkaan, koska lomia ei ollut kertynyt vielä.

Jatkoin töitä kovalla tahdilla vuoden loppuun, kun taas mieheni oli ollut työttömänä kokoajan. Tästäkin syystä yritin tehdä mahdollisimman paljon töitä, että pärjäisimme taloudellisesti. Vuoden vaihteessa tilanne alkoi olla jo todella huono. Olin siinä tilanteessa, etten jaksanut tehdä enää mitään muuta, kuin hoitaa pakolliset asiat, eli käydä töissä ja hoitaa koira. En jaksanut tehdä mitään kotitöitä, käydä ruokakaupassa, pitää yhteyttä kavereihin enkä meinannut jaksaa käydä edes suihkussa. Olin aivan poikki ja mieliala maassa. Tuntui, että mieluummin hyppäisin vaikka parvekkeelta alas, kuin jatkaisin tätä oravanpyörää. Tammikuun puolenvälin paikkeilla äitini tuli käymään kylässä ja vain itkin hänelle, kuinka poikki olen ja en jaksaisi mitään. Tässä vaiheessa olin ehtinyt olla uudessa työssäni vasta reilut 7kk. Hän kauhistui, että onko tämä tosiaan se sama positiivinen ja iloinen tyttö, kuin hänen tyttärensä on ollut aikaisemmin. Hän soitti samantien lääkäriin puolestani ja sai minulle ensin sairaanhoitajalle ajan. Kävin sairaanhoitajalla ja hän varasi kiireisenä ajan heti seuraavalle päivälle lääkärille.

En ollut jaksanut enää useaan kuukauteen tehdä mitään vapaa-ajalla, kotityöt olivat jääneet mieheni hoidettavaksi. Samoin koiran hoitamisessa hänestä oli suuri apu, koska itse en jaksanut kovin pitkiä lenkkejä käydä. Onnistuin kuitenkin pitämään hyvin kulissit yllä, esimerkiksi töissä, niinkuin ei olisi ollutkaan mitään uupumusta. Sillä häpesin näyttää, että olen heikko, enkä pärjää. Vaikka todellisuudessa, olisi ollut hyödyllistä jo aikaisemmin alkaa puuttua uupumisen merkkeihin, eikä itsensä syyttelystä ja häpeämisestäkään ollut muuta kuin haittaa. Minulle onkin usein toisteltu, että tunnolliset ja liian kiltit ihmiset uupuvat helpoiten. Joka tapauksessa, vain läheisimmät huomasivat ulospäin uupumukseni ja ahdistukseni. 

Ennen tykkäsin käydä kaupoissa, nyt en jaksanut edes ruokakauppaan lähteä. Myös fyysisiä oireita oli, esimerkiksi vatsa oireili stressin takia ja syke heitteli miten sattui, kun urheilukellosta sitä seurailin. Leposykekin oli usein melkein 150. Minulla oli hirveä ahdistus, miten selviän seuraavasta työpäivästä, joten aloin välttämään nukkumaan menoa, koska silloin tuntui, että sai olla kauemmin kotona, eikä seuraava aamu ja töihin lähtö tulisi niin nopeasti. Tämä taas pahensi uupumusta entisestään. Myös muistini pätki aika lailla. Saatoin kesken autolla ajamisen unohtaa, mihin olin menossa, sekoilin sanoissa paljon ja unohtelin asioita. Olin jo jonkin aikaa kirjoittanut ihan perus arkisia asioita itselleni muistiin, etten unohtaisi. Tuolloin en kokenut iloa juuri mistään ja itkin lähes joka asiasta.


Minulla todettiin masennus, joka oli keskivaikean ja vaikean rajalla ja olin ajanut itseni aivan piippuun. En ollut osannut ja ehtinyt rauhoittua ja hengähtää missään välissä. Monta vuotta oli mennyt täysi paahtaminen päällä, ilman lepäämistä. Kuormittumiseen luultavasti vaikuttivat osaltaan myös monet suuret elämänmuutokset niin lyhyessä ajassa: monta opiskeltua tutkintoa, ero, muutto asumaan uuteen paikkaan, muuttuneet työkuviot, työpaikan konkurssi,  uusi parisuhde, muutto eri paikkakunnalle ja uusi työpaikka, uudet työkaverit sekä kokonaan uusi kaupunki ja ihmiset. Nyt 4 ja puoli kuukautta myöhemmin, alkaa jo näkyä valoa tunnelin päässä, mutta paranemisprosessi on edelleen kesken ja välillä on tullut takapakkiakin. 

--------
Jatkan tarinaani, miten olen päässyt eteenpäin uupumuksesta ja masennuksesta, seuraavissa kirjoituksissani. Masennuksen myötä minulle on kertynyt myös ylimääräisiä lisäkiloja, joten kohti parempaa oloa mennessä, kerron myös laihduttamisesta ja elämäntaparemontistani.

- Jenni Laura