- Oma peilikuva ahdistaa ja inhottaa - Tuntuu, ettei ole hyvä missään tai ei saavuta elämässään asioita, joita olisi toivonut - Tuntee itsensä huonommaksi kuin muut.  - Miettii, miten kukaan voi olla kiinnostunut itsestä tai välittää tällaisesta rumasta epäonnistujasta. Kuulostaako rankalta tai liioiteltulta? Tältä minusta tuntui hyvin vahvasti vielä jonku aika sitten ja tuntuu osittain vieläkin. Itsetunto on mennyt nollille ja en koe itseäni tarpeeksi hyväksi. Mietin myös paljon, mitä muut ajattelevat minusta ja olen edelleen liian kiltti ja koitan miellyttää liikaa muita. Masennus on saanut itsetuntoni ja arvostuksen itseäni kohtaan laskemaan maan rakoon. Vaikka toimintakyky on palautunut sekä jaksaminen ja mieliala kohentunut, niin itsetunto ei ole vielä kohdillaan. Se varmasti ottaa aikaa ja vaatii työtä, mutta olen valmis ottamaan sen haasteen vastaan. Terveys.fi :n kirjoituksessa kuvataan hyvin, kuinka masennus on yksi suuri syy itsetunnon murenemiseen: "Masennus on yksi yle...

(kuvan ottanut: Ria Peltoniemi) Enkä mitä tahansa taloa - vaan vanhan maalaistalon. Tämä päätös tuli aika nopeasti ja yllättäen, mutta tuntuu sitäkin oikeammalta. Olen ollut täällä maalla mummulassani koko kevään, toipumassa masennuskesta ja uupumuksesta. Täällä olo on vahvistanut entisestään sitä tunnetta, että haluan muuttaa takaisin synnyinpaikkakunnalleni, missä on perhe ja suku lähellä ja tukena. Olen kokeillut nyt viimeiset 9 vuotta asua isommissa kaupungeissa (Jyväskylä ja Tampere), toki niissäkin olen viihtynyt, mutta silti kaikki lomat ja pidemmät vapaat olen ehdottomasti halunnut tulla viettämään tänne läheisteni pariin. Tämä pikkukaupunki tuntuu vain niin kodilta.  Olen haaveillut omasta maalaistalosta ensimmäisen kerran varmasti jo nuorena tyttönä, jolloin vietin lähes kaikki kesät täällä mummulassani, kun minulla oli vuokrahevosia täällä. Sitten elämä vei mennessään suurempiin kaupunkeihin opiskelemaan ja sitä myöden töihin. Mutta silti minulla on aina ollut sellainen ...

Uupuneena ja masentuneena olotilani on vaihdellut  usein, jopa saman päivän aikana voi välillä olla ihan hyvä olo, löytyä usko huomiseen, mutta välillä taas masennus iskee päälle, kuin hyökyaalto ja silloin pitää pinnistellä kaikin voimin kohti pintaan. Itselläni masennus tuntui (ja välillä tuntuu vieläkin) esimerkiksi seuraavien kuvausten mukaisesti: kiukkuna, ahdistuksena, inhona itseään kohtaan, välinpitämättömyytenä, turhautumisena, suruna, itsensä sättimisenä ja mollaamisena... Ajatukset joita masennus iski päähäni oli turhautuminen, että aikaa toipumiseen on käytetty reilusti, mutta silti olo pysyy yhtä huonona. Tai että olen jo 30-vuotias, enkä siltikään tiedä mitä haluan elämältä. Tuntuu, etten ole saavuttanut mitään elämässäni ja että monilla minun iässäni on oma asunto, perhe, lapsia, hieno auto, upea ura ja matkusteltuna ympäri maailmaa. Tuntui, että olen epäonnistunut kaikessa mihin ryhdyn. Kiukutti, että olen uupuneena ja masentuneena päästänyt itseni niin huonoon ...

Aloitin edellisessä kirjoituksessani kertoa omaa tarinaani masennuksesta ja uupumuksesta. Tässä tekstissä jatkan siitä, kun jäin sairaslomalle. Tämä tapahtui vajaa 5 kuukautta sitten, tammikuun puolessa välissä. Tuntui, että olin todella väsynyt ja uupunut. Vaikka olin osannut jo ehkä hieman masennusta aavistaa, silti masennus-diagnoosin saaminen pääsi vähän yllättämään ja pelästyttämään. Ahdisti myös kertoa asiasta, ehkä jopa hävetti vähän, koska ennakkoluuloni masennuksesta, ei ollut ihan todenmukainen. Ensin sain kuukauden sairaslomaa, mikä tuntui ihmeelliseltä, että sain nyt kuukauden olla rauhassa ja kerätä voimia. Päätin ihan viimeisillä voimillani aloittaa suorittamaan paranemistani ja etsin äänikirjan, jossa kerrottiin vinkkejä uupumuksesta toipumiseen. Lääkäri oli puhunut jo mielialalääkkeistäkin, mutta en halunnut niitä aloittaa, koska olin aivan varma, että kun nyt kuukauden lepään, niin olisin taas kovassa iskussa ja valmis palaamaan töihin. Olin saanut myös lääkkeitä a...

Tervehdys! Minä olen Jenni Laura, 30-vuotias ravintola-alalla työskentelevä, tai oikeastaan, nyt useamman kuukauden sairaslomalla ollut ja "burn out":ista toipuva nuori nainen. Olen jo pitkään hautonut ajatusta kirjoittaa aiheesta, miten aina niin positiivisesta, iloisesta, joustavasta ja toisia auttavasta luonteesta tulikin lopen uupunut, surullinen ja tulevaisuuden näkymät kadottanut, masentunut ihmisraunio. Tässä tekstissä asiat ovat minun omia pohdintoja ja päättelyitä, eivät siis ammattilaisen mielipiteitä. Kerron blogissa omia kokemuksia, miten olen päässyt eteenpäin ja edelleen kohti parempaa huomista. Tavoitteenani on voida paremmin sekä henkisesti että fyysisesti,  joten tulevissa kirjoituksissa kerron myös elämäntaparemontistani sekä käsittelen kaikenlaista, mikä tuo elämääni hyvää oloa. Luulen, että kaikki, mikä tähän romahdukseen johti, on alkanut jo vuosia sitten kerryttämään taakkaa harteille. Lopulta, kun painolastia on liikaa, sitä ei vaan jaksa enää ka...