Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2020.

Murentunut itsetunto & kuulumisia

Kuva
- Oma peilikuva ahdistaa ja inhottaa - Tuntuu, ettei ole hyvä missään tai ei saavuta elämässään asioita, joita olisi toivonut - Tuntee itsensä huonommaksi kuin muut.  - Miettii, miten kukaan voi olla kiinnostunut itsestä tai välittää tällaisesta rumasta epäonnistujasta. Kuulostaako rankalta tai liioiteltulta? Tältä minusta tuntui hyvin vahvasti vielä jonku aika sitten ja tuntuu osittain vieläkin. Itsetunto on mennyt nollille ja en koe itseäni tarpeeksi hyväksi. Mietin myös paljon, mitä muut ajattelevat minusta ja olen edelleen liian kiltti ja koitan miellyttää liikaa muita. Masennus on saanut itsetuntoni ja arvostuksen itseäni kohtaan laskemaan maan rakoon. Vaikka toimintakyky on palautunut sekä jaksaminen ja mieliala kohentunut, niin itsetunto ei ole vielä kohdillaan. Se varmasti ottaa aikaa ja vaatii työtä, mutta olen valmis ottamaan sen haasteen vastaan. Terveys.fi :n kirjoituksessa kuvataan hyvin, kuinka masennus on yksi suuri syy itsetunnon murenemiseen: "Masennus on yksi yle...